KIRRA
Sitä tiedä en — —
INRA
Kyy purkoon sun, tomppelin, kantaan!
Inra syöksyy näkymättömiin oikealle taustalle.
KIRRA ykin:
Miks' yltyi raivoon hän — — minä pelkään — —
INRA tulee näkyviin taka-alalle:
Sisar armas, mua auta!
Hän hengittää!
Kantavat keskinäyttämölle Narkaan, haaksirikkoisen, joka on repaleisiin puettu kalpea nuorukainen ja jolla on pronssinen lyhyt miekka vyöllä. Inra lyyhistyy Markaan Iuo kiihkolla ja kiireellä, tarkastelee kasvoja ja rintaa, nousee polvilleen ja puhuu luonnonlapsen välittömyydellä.
Oi, nää, toki silmillä nää, ihan huulet on hällä!
Katsahtaa uudestaan, pettyneesti.
Mut tummanpuhuvaiset, ei kirsikkaiset, kuin mulla — — — Mut ootas, kun huulilla koskea koen ja kuherrussanoja hoen.
Suutelee varovasti ja arkana, ponnahtaa takaisin.