INRA katsoo, riemastuu, barbarisesti:
Verenkarvaisiksi!
Noulee ylös ylenpalttisessa riemussa.
Hän on ihmisen poika, tytär ihmisen minä!
KIRRA
Hän huulia avaa!
INRA painuu jälleen Narkan puoleen. Kirralle:
Hae viiniä, Kirra.
Kirra poistuu oikealle. Narkaalle:
Unest' irti jo nouse ja havaa — —
Suutelee.
Jumaljuurtako olet? Meren vaahtisen harjoja kuljetko, vai auringon maitako polet? — Sinä rintaan salaman suljetko, tulen tuintuvan silmies teriin, vai mist' olet polton näin valanut veriin?
Kirra tuo ruukulla viiniä, jota Inra juottaa Narkaalle. Tämä alkaa herätä.