Kirra sieppaa ruukun maasta ja vie Hanuumanille.
Viel' etköhän aukoisi veräjäpuita.
KIRRA
En uskalia — — kiire on mulla.
Juoksee vasemmalle.
HANUUMAN ruukku käsissä, kurkoittaen päänsä näkyviin: Nyt tainnut on sittenkin mullistus tulla Tok' ennen jahtasi uros neitsyttä virmaa, oli lemmenkuherrus kainoa nakkailua, nyt urhojen jälkiä immet kirmaa, koko touhu on hammastelua, hakkailua.
Ryyppää ahneesti.
Ka, mikäs siinä — — valinta vapaa — — tosin nurinpäin — — kai liekin se ihmistapaa.
VÄLIVERHO.
KOLMAS NÄYTÖS.
Näyttämö sama kuin edellisessä näytöksessä.
Syvä aamuhämärä.