HANUUMAN hirmuisena vihassaan: Älä karju, mies, mua työläst' on niellä! olen hännältä pisin ja muutenkin karvallisin. Sitäpaitsi, mun sappeni kiehuu, se ryöhää ja riehuu — —
NARKAS
Älä riehu mies, tahi säilästä saat!
HANUUMAN yhä hirmuisempana:
Ne lierohännät, ne koijarit peijakkaat!
Noin taattonsa jättää
ja lammaslauma pakoon mättää.
Aikoo rientää vasemmalle.
NARKAS työntää miekkansa eteen:
Jukoliste, sun säilällä survaan!
HANUUMAN Hyvä ihminen, miest' älä säilällä lyö, Minä kuulin kyllä, sen kärki niin kamala on kuin ihmisen järki ja rumasti ryntäitä syö. Käyn loukkoon kyllä ma takaisin.
Hanuuman menee riukujen taakse.
INRA kaukaa:
Hui-ui, ho-hoi!
NARKAS Koko yön läpi pääni on soinut tuo valitusääni. Kuin noidan laulu se kiehtoo ja kauhua rinnassa liehtoo — — Kuin kaikua Kalman, kuin hautojen tulta sitä pakenin yöllä, se seuras yhä ja mielen vei multa — — Kun aamun hengessä vihdoin merisen tuoksun ma tunsin, jo heitin hulluna juoksun, — oli toivoa mulla sinapinsiemen — joka poukaman kiersin ja niemen ja ruuhtani rannalta hain: vain haavoihin jalkani sain.
Väsähtää vasemmalle, kivelle istumaan.