Sukoilus varmaan lievittyy, kun lisään,
Ett' teeskelyin hän silloin kuumimmin
Mua hurmasi, kun punoi juoniansa
Hän sinun päätäs vasten. — Riemastunut
Pääkallostas hän varmaan enemp' oisi
Kuin kaikist' aartehista itämaiden!
MASINISSA (synkistyy näistä sanoista, mutta pudistaa kuin laskeutuvan taakan harteiltaan ja puhuu ylpeästi):
Mies sanoin keihästää, kuin tylsyy teräs.
Se kumma kuulkaa.
SYPHAX:
Kätkee parhain kalpa,
Kun herkee suosimasta jumalat.
— Löit minut. Mutta kostaa poikani
Taas tekos kerran! — Sinut raihnaus
Kun ränstyiseksi syö, kun sameaks
Käy silmäs, että mieltä etovainen
Hämärä sielus myrkyttää ja turtaa.
Kun ahnein koukkusormin hamuat
Kuin sokko kruunuas ja valtikkaas,
Ja elon likajätteet, ruumenetkin
Sa tuhat kertaa koetat märehtiä,
Kun elämä on sulle rakkaimmillaan
Juur' siks, ett' kaikki tutajavaks käy
Pait valtas röyhkä. Silloin Vermina,
Mun poikani ja Siggan kuningas,
Lyö puoltajas ja autiuden luo
Kamoittavaisen ympärilles.
MASINISSA (kylmästi):
Poikas on kuollut haavoihin ja myrkkyyn.
SYPHAX:
Raivo!
(Painaa ohimoltaan)
Vie hurmehuurus pään ja sielun multa.
Se mitätöntä, mutta koston veit!
Sylissäs viini huuruinen, sa sielun
Suvusta viime tilkkaan veit. — Sa kaunis,
Sa oman heimoäidin kantamoinen
Käs'varrellasi hervonneella maljan
Sait myrkkyisen viel' kantaa. — Sääli. — Raivo!
Nää seikat sentään rajoja on vailla,
Muu kaikki mittoihin ja määriin mahtuu.—
(Jää tuijottamaan).