Ken täällä haastoi? Puhui onnesta. —
On onni tulos harvain sattumain,
Tuo haave-onni, joka turhaan vuottaa,
Uneksii, tyhjiin raukenee. (Innostuen) Mutt' katso!
Mua kutsu kiirehtii: jo lähde, riennä,
Teit' pyörremyrskyn seuraa, kammoksuin,
Syvyydet tunne merien, joit' tutkii
Vain Proteus ja Atlas, paino tunne,
Raskaampi suuren kärsiväisen taakkaa.
— Mutt' riemun raivo aavista ja tunne,
Kun niljat onkalot ja vedet aina
Hämärtäväiset jättää saat ja nousta,
Ain' nousta, nousta, kunnes laukan näät
Yli' merten paisuvaisen rinnan, kunnes
Maan leveeharteisen, sen manttelin,
Sinervän, vaahtipäärmeisen, sa matkaan
Taas vaihdat myrskytaivaisihin.
ALITTA (edellä, kiiruhtaen Proklesta ja Helikeä, heille)
Täällä!
Hän täällä seisoo, lohdutusta kaipaa — —
PROKLES (tulee kiirehtien Sophonisben luo, lämpimästi):
Unikko kädessäin ja tähkät saavun
Ma oppilaani luokse, rauhan tuon
Ja rauhaa sulta etsin, valtiatar.
SOPHONISBE (kylmästi):
Ei rauhaa mulla. —
PROKLES:
Mielenrauhas löydät,
Jos katsot sielus pyhättöihin.