(Melua).
SANKHUNIATHAN:
Soaistu kansa, sanon minä, kansa,
Jok' kiittämättömästi sysäät pois
Astarten armon. Tuskaa väräjää
Nyt maa, se synnin saastaa juonut on
Ja huokaa. Mutt' Astarte ihmeen teki.
Nostatti lemmen lemmenjumalatar,
Taivutti etees, kansa, ruhtinaan,
Jot' sadat heimot maahan kumartaa.
— Sai Hasdrubalin, Gisgon pojan, huone
Hält' armon kirkkaimman: Sielt' etsi hän
Elissan uuden Karthagolle.
(Ihmetyksen kohina käy läpi joukon).
III ÄÄNI:
Kuulkaa!
Ilmestys jumalten kuin muinoin. —
SOPHONISBE (Ojentaa käsivarsiaan kuin selvitystä anoen, tuskan ja riemun sekaisella äänellä):
Katso!
Tuo herkkä joukko uskoo ilmestyksiin.
PROKLES:
On joukkoin sielu niinkuin lapsen mieli.
Kaikk' ihmettä on sille, mik' ei kuulu
Sen arkiaskareihin, ilon syyt
Ja tuskan aiheet puoliks vain se tuntee.