Sinä armas poika! —
(Massiva kääntyy katsomaan yhä kirkastuvaa auringon nousua.
Masinissa jatkaa mietteitään).
On kummallista mielenlaatu tää. — —
Rikastuu ansiottaan Karthago. —
Tuo ahnas, raihnas kansain painajainen
Viel' seisoo, punnitsee kuin jumala
Mun onneani valtavaa'assansa.
Vain nappula ma oon sen laskelmissa.
Näin itä, länsi, koko maailma
Mua painaa, niinkuin painaa Atlas-vuori
Pienintä hiekkajyvää. — Kuitenkin
Tääll' istun laidall' erämaan kuin poika
Jok' kesken leikin, alla poutapilven
Luo lapsekkaan ja rohkeen kuvitelman.
MASSIVA (Kääntyy äkkiä):
Tän' aamuna jos saapuisivat vielä!
Et sano tarkkaan, koska tulevat.
Voi, sano, että ratsuin kiidätän
heit' vastaan. —
MASINISSA:
Itsekään en tarkoin tiedä. —
Mutt' varmaan tulevat. Sa varro myös
Nyt juhlamielin. Lahjat Scipion,
Nää kultakäädyt, puku korea
Vain ylläs pidä, niinkuin prinssinä
Sa oisit Cirtan linnan. Kohta sinne
Sa pääset ratsain, joka purppuroin
On koristeltu.
MASSIVA:
Paljon kerrottavaa
Äidille on nyt mulla. Korut näytän. —
Hänelle kerron kuinka taisteltiin!
(Menee oikealle, ryhtyy hakkaamaan kivellä kallionkylkeen, mutta alkaa pian kuulostella painaen korvansa maata vastaan):