— Ukko Korhosen puheesta jäi minulle mieleen, että nämä erakot olivat joitakin lahkolaisia, "vanhauskolaisia", kuten hän sanoi, jotka olivat Venäjän hallituksen ja pappien vainoa paeten etsineet turvapaikkoja suomenpuoleisissa erämaissa, siellä yksinäisyydessä ja rauhassa omaa jumalataan palvellakseen. [Yhden tällaisen erakon tapasi vielä elossa tämän kertomuksen kirjoittajakin v. 1909 Kuusamon Tavajärvellä käydessään.]
— Kyllä varmaan on tämänkin pirtin asukas ollut juuri sellainen hurskas mies. Ja tämän sopukan kätköstä ei häntä mikään vainooja voinut löytää. Se ainakin on varma asia se!
— Kunnia miehelle ja rauha hänen tomulleen! lopetti Erkki, niinkuin oli kuullut vanhempien miesten tällaisessa tapauksessa sanovan. — Kiitos vielä hänelle siitä, mitä hän nyt perinnöksi meille jälkeentuleville "erakoille" on jättänyt. — Mutta annetaankos me kuvien olla seinällä?
— Annetaan olla vain, ukon muistoina! Eihän ne meitä pahenna, vaikk'emme samaa uskoa olekaan.
— Niinpä minunkin mielestäni.
— Kirjat sen sijaan voimme viedä aittaan, niillähän emme mitään tee, mutta voihan niistäkin ehkä joskus maailmassa jollekin hyötyä olla. Ja ovathan ne joka tapauksessa Jumalan sanaa.
Hetkisen vielä pirttiä katseltuaan pojat lähtivätkin kirjat kainalossa aittaan, samalla tarkastaakseen mitä sieltä löytyisi. Ensi silmäyksellä he heti huomasivat joukon vaatteita toisella seinustalla sekä niiden alla kuokan ja kirveen, jotka viimemainitut tervetulleella tavalla täydensivät heidän työkaluvarastoaan, aikaisemmin löydetyn lapion lisäksi. Toisella seinustalla taas seisoi jauholaari, puolillaan jauhoja, jotka kuitenkin jo näkyivät olevan kosteudesta pilaantuneet kokonaan käyttökelvottomiksi. Sen sijaan löytyi melkein kokonainen suolasäkki, joskin osittain sulanutta, mutta kuitenkin vielä hyvää tavaraa.
Perinpohjaisen puhdistuksen ja pesun jälkeen saatiin pirtti pian asuttavaan ja kodikkaaseen kuntoon.
Illan tultua pojat sitten sanomattomalla nautinnolla kylpivät saunassaan, ja auringon painuttua metsien taa he vielä pitkän aikaa istuskelivat rauhaisessa pirtissään, porisevan samovaarin äärellä, vieläkin ihmetellen suurta löytöään ja samalla sitä Jumalan käden ihmeellistä johdatusta, joka siinäkin ilmeni.
Erämaan pojillakin oli nyt koti.