— Tämä sovinto, mihin nyt olemme tulleet, tulee vielä paljon lisäämään onneamme ja iloamme. Olemmehan samalla päässeet vapaiksi meihin kohdistuneista mustista epäluuloista, jotka karvaina ovat mieltämme painaneet, vaikka olemmekin itsemme syyttömiksi tienneet, lausui Paavo.
— Mutta niittenkin epäluulojen syntyminen oli kai välttämätöntä, jatkoi vielä Erkki. —Ellemme olisi tulleet vainotuiksi, olisimme tuskin koskaan päässeet ryöstäytymään niin perinpohjin irti asutuista maailmoista kuin silloin vainottuina olimme pakotetut tekemään. Emmekä koskaan ehkä olisi löytäneet tätä suurta onneamme, joka meillä nyt on erämaittemme elämässä, ja jota emme mihinkään autuuteen maailmassa vaihtaisi.
— Voipa olla niinkin, virkkoi isäntä miettiväisenä.
— Niin, niin, yhtyi emäntä. — Jumalan sormi näkyy kaikessa. Niinpä tässäkin.
Kärppävaaralaiset lähtivät taas matkaansa jatkamaan. Ystävinä nyt erottiin. Kaikki vanhat kaunat pyyhittiin pois, ja luvattiinpa vielä tulla toinen toisissaan käymäänkin, kun erakkojärveläisilläkään ei enää ollut syytä pitää asuntoaan kokonaan muun maailman saavuttamattomissa.
Ruununmiesten tultua kirkolta käsi- ja jalkarautoineen jätettiin rosvot heidän huostaansa. Paavo kertoi, mitä hän miehistä tiesi Vienan-Karjalassa kuulemansa mukaan, ja nimismies lupasi pitää huolen, että vangit tulevat lähetetyiksi Arkangeliin, vahvan vartiaston saattamina. Samalla kiitteli hän veljeksiä ja Ilves-Mattia siitä hyvästä työstä, minkä nämä nyt pohjolan rauhalle ja turvallisuudelle olivat tehneet.
Kotimatkallaan poikkesivat veljekset Suininkijärven taloon, johon heillä liittyi varhaisimman nuoruutensa rakkaimmat muistot, viimeiseltä oloajaltaan ihmisten ilmoilla.
Siellä olivat isäntä ja emäntä vielä elossa. Heidän riemunsa oli rajaton, veljesten tultua taloon, ja ihmetyksensä suuri, kuullessaan kertomuksia poikain vaiheista saloelämässä.
Entinen renki Antti, veljesten rakas ystävä, oli nyt torpparina, asuen lähellä Suininkijärven taloa. Hänet joukkoon myös haettiin, ja kuvaamaton oli jälleennäkemisen ilo.
— Kuulkaas, pojat! lausui hän heti ensi tervehdysten jälkeen. — Sanokaapa suoraan, eikö teitä Vienan puolella nimitetä Erakkojärven miehiksi tai erakkojärveläisiksi?