Koko vuorokauden veljekset viettivät tässä rakkaitten muistojensa talossa. Seuraavana päivänä he jälleen läksivät hiihtämään kotimailleen, mukanaan ystävänsä Antti, jonka he välttämättä tahtoivat heti viedä Erakkojärveä katsomaan, saadakseen omassa kodissaan oikein osoittaa kiitollisuuttaan hänen kaikesta hyvyydestään ja siitä neuvokkuudesta, millä hän auttoi aikoinaan heitä vankilasta pakoon.
Reippain mielin ja kevein sydämin painuivat nyt erakkojärveläiset erämaittensa hiljaista kotia kohti.
XIX.
Pakkaspäivä helmikuun lopulla. Käpälin kylässä oikein tulipalopakkanen. Kellään ei näyttänyt olevan kylälle asiaa. Takkatulten lähettyvillä kaikki pysyttelivät. Paksussa huurteessaan lepäsi hiljaisena kylä. Silloin tällöin vain kujalla näkyi joku kiireinen kulkija.
Illan hämärtyessä alkoi jäältä kuulua kellojen kilkettä. Neljä hevosta läheni rantaa. Kenpä sieltä niin kymmenin kelloin ajaa?
Jo alkoi kylässä kuhista. Pihoissa liikehti väkeä, ja ikkunoihin ilmestyi uteliaita tirkistelijöitä.
Sulhasia sieltä saapuu! Minnehän ne ajavat?
Heinäjärven Joro poikineenhan sieltä tulee! luulivat jo muutamat tuntevansa.
Niin olikin! Joro sieltä tuli kaikkine joukkoineen, ja ajoi suoraan
Rotosen pihaan.
Sulhaskansa nousi pirttiin: