Latu vie läpi honkain holveikon,
vie kauas minne vienee.
Sitä salainen riemu rientää on,
mikä matkan määrä lienee —
savu salosta kenties sininen
kuin etäinen onnen viiri.
Salahymyinen, onnen-hiljainen
on ympäri metsäin piiri.
Savu sininen kenties houkuttaa, savun alla punainen talo. Odotuksen hurmaa humajaa koko aamukirkas salo.
ONNEN LINTU.
Miten teitkin, onnen lintu, majas pienen syömmeeni mun? Sen talvisen hiljaisuuden loi laulavaks säveles sun.
Soi laulusi: Silmään kahteen
koko maailma mahtua voi!
Taas sini oli seijas taivaan,
oli suvi ja aamunkoi.
Iät päivät kuulla tahdon
sen laulun helinää.
Koko maailma hukkua saakoon!
Koko maailma sentään jää!
KUNINKAAN HAUDALLA.
On taistelut sun voittamas kaikk' kiveen hakattu haudallas. Sotaliput sun untas vartioi, jotk' kerran voittosi kukkuroi. Ne polvesta polveen kuuluttaa sun nimesi loistoa, kunniaa. Ja polvesta polveen kulkevat sun muistos pyhiinvaeltajat luo kunniasi alttarin, sun hautas valkean marmorin, miss' alla kirkon holveikon kuin pyhä ja ikuinen hartaus on, miss' soi kuin urkuina hiljaisuus, miss' on kuin alkanut ikuisuus.
Yhä kannat kuningasvaltikkaa: sukupolvet eessäs kumartaa.