Niin lausui vihdoin Tigranes:
— Sinä näitkö, näitkö sen
miten oli hän kaunis kruunussaan,
jalo, uljas ja ihmeellinen?
— En, vastasi hiljaa kuningatar,
minä Kyyrosta tuskin näin.
— Mitä, ken oli nähdä niinkuin hän,
mitä katsoit, ystäväin?
— Minä katselin häntä, ken lunnahaks
lupas henkensä puolestain.
Hänet yksin keskellä loiston näin,
minä katselin häntä vain!
SANKARIHAUTA.
Kaks sankariveljeä mullassa kalmiston.
Yli haudan tähtien soihdut syttyneet on.
Ja luminen koivu on kunniavahtinaan,
korut kuuran niinkuin kyynelet oksillaan.
Kaks sankariveljeä mullassa kalmiston.
Ja toinen kuiskaa: »Veli, nyt joulu on»
Ja toinen siihen: »Niin, sen muistinhan;
sitä, kuin sinä, vuoden kaiken vuotinhan.»
— »Jo ko'issa on lämminnyt kyly kultainen.»
— »Veli, muistatko tuoksun jouluolkien?»
— »Jo varpuset varmaan vaativat lyhteitään.»
— »Syö rouskii varsa kauroja hyvillään.»