Magnolian kukan varjo puhuissani sun lankes polvilles niin raskahana mua ettet — näin sen — kuunnellut sa enää.
Sa sitä soudatit kuin kerran oisit sa soudattanut rakkautemme lasta, jos rakastaa me olisimme voineet.
Sua katsoin helmassasi soudattaissas niin varjoa tuon loistavaisen kukan.
9.
KANGASTUS.
Näin unta. Karavaanin uupuneen
näin erämaahan kauas kulkeneen.
Ma johdin sitä karavaania.
Niin nousi sadun-kaunis kangastus.
Se olit sa, mun syömein ihastus,
sun silmäis järvet, ruumiis puutarha.
Näin pilven päällä lähestyvän sun
ja maahan lankes kumppanini mun
ne epätoivossansa kuollakseen.
Ma lausun nimeäs, jos kunne käyn,
sen että vielä näkisin ma näyn.
Mut kangastust' ei nähdä uudelleen.
10.