MEIDÄN PENKKIMME.
Hän lupas mua siellä odottaa niin missä toisiamme rakastimme.
En palannut ma sinne milloinkaan. Oi matkamies, jos tiesi milloin vie Dar Uld Zidahan, silloin seisahdu sa luona puiston, jota vartioi kaks sypressiä tummaa niinkuin yö, ja hänen nimensä sa hiljaa kuiskaa.
Jos kenkään enää ei käy avaamaan, niin astu portista sa puistohon, suo vesitilkka juoda ruususton, mi vanhan marmorisen penkin kaartaa.
11
YKSINÄISYYS.
Jok' ainut päivä vielä takaisin sua odottanut olen, rakkahin, ma surun-sykkiväisin sydämin.
Ma muistan lähtös illan vaikean
ja portin, hiljaa kiinni painuvan,
ja hiljaisuuden jälkees haikean.
Jok' ainut päivä vielä takaisin
sua odottanut olen, rakkahin,
ma surun-sykkiväisin sydämin.
Niin vihdoin saavutkin, mun armahain
Ja lausut: »Kuljin ohi. Katson vain
sun enää kukkivatko ruusus lain.»