— Veljeni, veljeni, viimeks näithän
elossa armahain.
Anoithan anteeks, niinkuin pyysin,
mun polon puolestain?
Veljeni, veljeni, mitä hän teki?
Minkä hän vastuun soi?
— Kaivon kannella istui ja katsoi
karja kun kaivolla joi.
— Veljeni, veljeni, mitä sanoit hälle?
— Sanoin: sinä vuotat vaan.
Mutta hän painoi päänsä ja haastoi
mulle vain laumastaan.
— Veljeni, veljeni, värisikö silloin
äänensä armainen?
— Paimenet melusivat, — tuskin kuulin
puheensa hiljaisen.
— Katsoiko ennenkuin itsensä surmas
kohti mun majaani hän?
— Yö oli tullut, majasi peittyi
silloin jo hämärähän.
15
SOTILAITTEN JÄÄHYVÄISET.
Jääkööt uneksimaan paimenet
aamunsuussa karjalaumoillansa.
Jääkööt kyntömiehet vakaiset
kyntämähän vehnäpeltojansa.
Jääkööt neidot luokse kaivojen.
Syösköön sukkulainen eellehen
käsiss' armahien vaimojemme.
Herran siunaus yli seutujemme:
Siks, ah siksi koitoss' aamunkoin jätämme me kotimme ja maamme, jotta viime katsein, kaipioin syleillä sen kunnahia saamme. Sydän moni silloin särkynee. Moni armas teltta vangitsee katseen monen. Mutta henkäyksesi kuivaa, Herra, silmät poikiesi.