Kuin tuli mua syö, veri sakeana lyö, ma verta himoan! Ah, kaktuksen-varsin ruoskitan ma karkurit eessä moskeijan kun kolmas rukoushetki saa! En armoa anna, en säästä!
Pian hunnut haukkojen päästä!
Pian koirat irroittakaa!
Näin Abd El Bekri ärjyy
ja itkussa naiset värjyy.
Ja haukat nuolina singahtaa
päin taivaan kantta korkeaa.
Miss' ikään karkurit kurjat lie,
pian turma ne vie.
— — —
Sillävälin laakeripuun alla
puutarhassa Miriâm rauhassaan
syöttää kädellänsä valkealla
— noutain hurskaan sydämensä mieltä —
nuorta, värisevää satakieltä,
pudonnutta äsken oksaltaan.
13.
KUOLEMASTA.
Kun haavoitettu on gaselli,
se itkein ja väristen kuolee.
Kun lamppu on sammumaisillaan,
niin palaa se rauhallisesti.
Miten otat sinä vastaan kohtalos,
sen itkein vai hymyillen teetkö?
14.