— Hei vaan! puro huus ohi rynnäten,
pois alta, on kiire mulla!
Koko metsä on tänään laastava
Kevät-hienohelman tulla!
Pois alta, tai kera vanhan muun
sinut laastaan, vanha veli!
Puro silmää iski ja nauraen
ohi mennä pärskytteli.
Oli nuori metsä ja nuori maa,
sini taivaan nuorna väikkyi.
Koko metsä viritti viulujaan,
koko metsä laulua läikkyi.
Kevät saattoi tulla tänään jo!
Oli kiirettä siks joka puolla.
Sinivuokot, silmät pestyinä,
piti vartiota jo tuolla.
Kas vaan! Oli palannut peippokin
jo etelän kylpylästä.
Akustiikkaa metsän tarkisti
se jo kaiun helinästä.
Ja varisten lentoharjoitus
oli sinisten ilmain alla.
Koko metsä nauroi äänehen
ja aurinko taivahalla.
MAANPAKOLAINEN.
Kuljin ma lempeää laakson tietä suvessa, kukkain kuussa. Siintivät järvet ja tuoksui tuomet ja linnunlaulu soi puussa.
Laulaen neitojen nuorten parvi
liiti mun ohitseni.
Kuuntelin laulua, — kyynelet vieri
kuumina poskilleni.
Muistin, ah muistin: maanpakolaisna
vierasta maata ma polin.
Nuoruuden maa oli minunkin kerran.
Kadottanut sen olin.