VALKEA LINTU.
On päivä kuin sammunut. Maan yli ukkospilvi on niinkuin kuoleman yö, esirippu pimeyden. On mustana maa, meri, taivas. Kaikk' on hiljaa kuin kaiken loppua vartoin, henkeä pidättäen.
Niin synkkää taivasta vastaan, synkkien vesien yllä
lokin siivet välkähtää kuin toivo kaukainen.
Kuin Jumalan henki, mi aikojen alussa kerran
yli liikkui syvien, synkkäin vetten ja kaaoksen.
Kun tuskan ukkospilvet elämän kattaa ja kietoo maan ja taivaan verhoon pimeyden — oi lähetä lintus, lähetä valkea lintus sa ylitse synkän ja aution maan, yli kaaoksen.
TUHKIMO.
Niin sai hän kuninkaantyttären
ja puolet valtakunnasta sen.
Mut keskellä kullan-helinän
oli, houkka, köyhistä köyhin hän.
Hän muisti vain paimentyttöään.
Näki iäti ihanan, armaan pään.
Hänen, houkan, iäks sydämehen
oli syöpynyt katse sininen.