Maa lupauksen, ikävöidä tohti
sua sydämeni yössä Egyptin,
ja korven kautta lapset Jaakobin
ma johdin maitas autuaita kohti.
Mun unelmissain seedrimetsäs hohti
ja suviniitut heljät Saaronin
ja vilpas juoksu pyhän Jordanin.
Ja mua sydämeni kaiho johti.
Mut toinen joukot Jordanille vie,
ja kaipuu ainoa se palkka lie,
min tautta sydämeni kärsi, soti.
Ah, korvenkulkijan on korpi koti!
En saavu suvenmaihin milloinkaan
ja unessa vain näin ma Kaanaanmaan.
KUNINGAS DAAVID.
On valkeen linnan yli noussut yö
ja Daavid-kuningas käy vuoteeltansa
ja tähtein loiston alla katollansa
hän kultaharppuansa hiljaa lyö.
Ei hälle rauhaa suo yön uni, työ,
ei kuuma sylinanti Batsebansa,
on murhe mykkä hänen otsallansa
ja sieluansa tuima tuska syö.
On muisto syntein hänet ylttänyt.
Hän tahtois olla yksin kanssa Herran,
hän erämaahan kauas ikävöi.
On kruunun loiste hälle halpa nyt.
Hän tahtois olla niinkuin läsnä kerran,
kun paimenena leikkiä hän löi.