Ah, vaikk' olet iäksi poissa,
sua lemmin vieläkin…
sinä rauhani rikkoja julma,
sinä siunattu sittenkin.
HAAVOITETTU HIRVI.
On haava syvä sydämessä sen —
se vielä kulkee tuskaa uhmaten
ja kantain surman nuolta rinnassansa.
Se kulkee ylpeänä pystypäin,
veristä sydäntänsä sylkyttäin,
se jättää jälkeen takaa-ajajansa.
Ei ykskään nähdä saa sen kärsivän,
tuon haavoitettunakin ylpeän,
kun vuotaa hiekkaan sydänveri jalo.
Se syöksyy syviin ikimetsihin,
pois tuskaa sykkiväisin sydämin;
kun synkistyy sen ympärillä salo,
se silloin vasta vaipuu, vaikeroi,
ja vuorten onkaloissa kaiku soi,
kun yksinään se ystävittä huolee.
Ja yllä katsoo kylmät tähdet vaan —
se syöksyy vuoren rotkoon tuskassaan
ja sinne, sinne kuninkaana kuolee.