Alfred de Musset'n mukaan.
Mua muistele, kun avaa päivänkoi
lumotun linnan aamun auterissa;
mua muistele, kun ohi huminoi
yö uneksiva tähtimanttelissa;
kun onnen hurmassa sun rintas aaltoaa,
sua illoin unelmat ja varjot houkuttaa,
humussa metsien:
sa kuulet sävelen
mua muistele.
Mua muistele, kun tahto kohtalon
on meidät eroiltava ainiaaksi,
kun tuskahan on sydän toivoton
ja vuotten painoon lakastuva maaksi;
ah, muista lempeäin ja viime suudelmaa!
Ylitse kuolonkin viel' lempi leimahtaa.
Mun kunis sykkii syön,
se sinis sulle lyö:
mua muistele.
Mua muistele, kun alla kylmän maan,
mun nukkuu särkynehet unelmani;
mua muistele, kun hiljaa tuoksumaan
käy orpo kukkanen mun haudallani.
Sua nää en milloinkaan, mut katso, sielu mun
kuin uskollinen sisko palaa luokse sun.
Ah kuule, yössä näin
soi ääni nyyhkyttäin:
mua muistele.
NYT VASTA TUNNEN…
Kun jällehen taas painaa elon arki,
mun on kuin unta kaikki ollut ois.
Nyt vasta tunnen: olin onnellinen,
kun onni on jo multa mennyt pois.
Ah, on kuin läpi yön ja hiljaisuuden
mua silmäs katsois, äänes helkky sois…
Nyt vasta tunnen sua lempineeni,
kun olet multa iäks mennyt pois.
MINÄ RAKASTIN NEITOA NUORTA.
Minä rakastin neitoa nuorta,
joka lehdoissa ilakoi,
suven riemu kun mailla läikkyi
ja metsät helisi, soi.
Nyt syksy on riipinyt lehdot
ja vienyt ystävän…
minä hyväilen paljasta puuta,
jota kerran koski hän.