LAUANTAI-ILTA.
Vasta, luulen, paimenpojat
karjan kotiin toivat,
yli vetten kirkonkellot
sunnuntaita soivat.
Aaltoo laiho tähkäpäinen,
henkii tuuli lauha,
suvisen tienoon yllä lepää
sunnuntainen rauha.
Päivä hiljaa metsän taakse
laskee ruskoon kullan,
maasta hengitys se nousee
nuoren, mustan mullan.
Näin minä kerran kuolla tahdon
hiljaa niinkuin tuuli,
katsoen kauas taivaan ruskoon,
onnen hymyssä huuli,
sammuvan päivän siunatessa
kultaviljamaita,
kellojen kaukaa soittaessa
suurta sunnuntaita.