Sua soimaa en, sua syytä en, sua siunaan syömessäin, ma sulta mun suruni suuren sain kun orvoks jäin suuresta onnestain, kun ulkopuolelle jäin.
OLIN ITKENYT ITSENI NUKUKSIIN…
Olin itkenyt itseni nukuksiin ja heräsin keskiyöllä, mua puristi tuska tuima niin kuin rautaisella vyöllä.
Nous parahdus sairaasta syömestäin miks näin kävi, miksei toisin, kaikk' katos hetkenä mielessäin kuin yöhön pois syöksynyt oisin,
kuin pitkä ei ollut ois elämä lain ja täytetty tuskalla, työllä, olis ollut vain hetki, parahdus vain ypöyksin, keskiyöllä.
KÖYHÄ
Köyhällä oli yksi ainoa ilo, mutta se köyhälle riitti, köyhän majassa helisi laulu ja köyhän onnea kiitti.
Rikkaitten riemuksi ryöstettiin se köyhän onnen muru, lakkasi laulu, köyhän majassa asuu mykkä suru.
METSÄN PUHELU
Mielettömänä mä metsään juoksin, kaivaen pääni sammaleen, päästin kaukana ihmisistä suruni vihdoin vallalleen hillittömästi itkein.