Ja se työs, se on vaaksalta vaaksa maa viljellä, valloittaa, työs kanssa elää tai kuolla sun muistos ja mainees saa, jos pieninkin töistäsi kenties on maalle voitto uus, se sulle sankarityö on. ja kuolemattomuus.
Sen vaeltaja kuulee yön hetkinä, yksinään, kun päivän äänet on poissa, kylät hukkuu hämärään, niin outo ja autuas tunne vavahtaa sielussaan ja hän elämisen onnesta kiittää, laps ihanan, kukkivan maan.
Ja katsohan: syttyy taivas yli metsäin säihkymään, maa loistaa purppuroissaan ja kastehelmissään, ja aamutuuli soittaa yön varjot väistyy pois, yli tienoon kirkkaus häilyy kuin jumala lähellä ois.
Ja metsä ja nouseva päivä ja sielu ihmisen ja kaukaiset ilmojen ääret soi kuorona kerraten: jos pieninkin töistäsi kenties on maalle voitto uus, se sulle sankarityö on ja kuolemattomuus.
IV METSÄN SATUJA
SUVEN KUUSSA
Väräjöivä päivänsavu yli suvisen veen ja maan. Miten tuoksuu pihka, havu ja huumaa lemullaan, miten loistaa metsän syvyys ja välkkyy lehti, puu, ja päivän iki-hyvyys maan yli siunaantuu!
Mikä riemu taivahalla ja maassa loputon! Joka vihreen korren alla maailma kätköss' on, joka kukka hohtaa, hymyy kuin ihme outo, uus, joka ruohon taakse lymyy uus satu, salaisuus.
Koko metsä helkkyy, helää ja soi ja visertää, koko metsä liikkuu, elää, värähtää, hengittää — yli kaiken hymyilet sä, pyhä päivä suven kuun, — minut ota riemuus, metsä, sun riemuus salattuun!