Vai konsertin, matkasi käki, taas nauroi koko väki.
Vai konsertin, räkätti rastas, uus naurukuoro vastas.
Ihan hulluina kerttu, peipponen, ne maassa pyristeli. Tssrr, tirskui käteensä varpunen, sotaherra sadatteli.
Varis-vaari päätään puisti, yli pellon hiljaa luisti.
MAAILMAN MENO.
(Kansantarina)
Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa varis lahden poikki päin vastarantaa.
”Sitä varia, huh, ihan väsyttää alkaa”, varis sanoo, ”jo vanhaa siipeä, jalkaa.
Kun vanhenen pian, alan kangistua, kai kannat sa mua, kuin minä nyt sua?”
– ”En”, vastaa poika, ”sun jäädä annan.”
– ”Ketä kannat sitten?” – ”Ma poikaani kannan.”
Varis huokaa harmaille aatoksille:
”Se on maailman meno, minkäs sille.”