ja lahdella aaltojen laulu soi ja läikyt kullassa hohti, terälehtensä kukkaset auki loi hymyillen päivää kohti,
etäiset vaarojen rintehet ne säihkyi purppuroissa ja koivut kastehentuoksuiset kimalsi aamun koissa.
LOPPUTILI.
Ma tahdoin suurta ja syvää, ylös pilviin ylettyvää unen linnaa rakensin, —
mut tein vain sirpaletyötä, mi hukkuu ennen yötä ja hajoo tuulihin.
Vailla rakkautein oli rantaa, oli tahtoni antaa, antaa mun rikkaudestain, —
vain iskuja, syytöksiä, iät kaiket kirveleviä, ma jaoin ja itse sain.
Sävel heljin sielussa sousi, runot kultaiset kupli ja nousi mun syvällä syömessäin, —
epäsoinnuin on kantele soinut, en koskaan laulaa voinut sitä kauneinta säveltäin.
Ma kurkotin tähteä maineen, yli loistais mi kuoleman laineen taa aikojen kaukaisten —