nyt halajan unhoitusta, yli hautani kirjoitusta: tässä lepää ihminen.
TÄHTIÄ KOHTI.
Kuin uhrin tuoksu nouskohon kiitos Sulle mun syömeni rauhan onnesta täyden nyt, ma kiitän siitä, että mä elämän sain ja sen tuntea tuskan ja riemun sielussain ja että on syömeni väkevänä sykkinyt. Ma kaikesta kiitän, mit elämä antoi mulle.
Nyt nään minä hetkenä aivoitustesi pohjaan ja tunnen tuskassa, riemussa elämän lain, on hyväksi ollehet kohtalot kärsityt: surut muiden on kuin tuntea voisin nyt, ma kiitän, että tän hetken viel' elää sain ja langeta etehen sen, joka kohtalot ohjaa.
Yks määrä lävitse tuskan ja yön mua johti: iankaikkisiin tähtihin päin, yhä ylöspäin! Ja jos eksyinkin ja jos suru mun maahan kaas, se määrä suurena silmähän siintää taas, uus elämä versoo ja kukkii mun syömessäin kuin kevät aueten päivää ja taivasta kohti.
RUKOUS.
Mua kuljeta kuoleman teitä läpi syväin vesien, suo onnettomaks mun tulla ja pilkaks ihmisten, jos tahdot, riisu kaikki multa lahjat elämän ja kuiluihin minut syökse ja syvälle häpeähän, vie multa muistot kalliit, ota pois, mihin kiintynen, kun niin yhä kasvais, varttuis vain minussa ihminen, kun ain yli henkeni paistais tää armos suuri ja sees, kun vain se jäädä saisi, Sun rauhaas, kirkkautees.
II HARPUN SURU
HARPUN SURU.
Sen maine muinen lensi kuin siivin yli maan, se korvaamattomin, kallein oli aarteista kuninkaan, hääsaleissa säihkyvissä sen helkkyi sävelet ja tenhosi nuorten mielet ja sytti sydämet — nyt on se hukkunut ammoin meren kuiluun kuultavaan, sitä soittele ihmiskäsi ei enää milloinkaan.