AARO
Kirj.
LAURI SOINI
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1897.
I.
— Erri! huusi Aaro pensaikosta.
— No, vastasi Erri ynähtäen ja ainoastaan hiukkasen huuliaan raottaen. Ne huulet olivat aivan sulautuneet toisiinsa hartaasti askaroidessa.
Paljon Erri oli töitä toimitellutkin. Lehmikarjan oli asetellut somaan sikeroon laitumelle, mansikan kukkien keskelle, tuuhean lepikon reunaan. Sitten oli katsellut hetkisen niitä päiväpaisteessa harristuneita kuusen käpyjä, että mitenkä ne söivät ja laittanut männynkäpylampaat laitumelle samalla tavalla.
Karjansa vaalittuaan oli Erri käynyt muihin talousaskareihin uuteen taloon, jota Aaro parhaallaan rakensi.
Se oli semmoinen kivinen röykkiö se talo ja siinä oli ainoastaan yksi huone, sisästä suunnilleen sylen pituinen ja leveydelleen päin puolentoista kyynärän paikoille. Seinät olivat pohjalta melkein kyynärän ja yläreunastaan parin korttelin vahvuiset.