— Kirkkoon.
— Onkos nyt pyhä?
— On.
Aaro meni ovelle ja jäi odottamaan minne päin vartija neuvoo menemään. Vartija aukoi ovia ja äännähti kunkin avattuaan:
— Kirkkoon.
Sieltä vetäytyi monen näköistä juurikkata esille. Aaro meni muiden mukana ja sieltä se löytyikin pimeän käytävän sokkelon perältä huone, jossa jumalanpalvelusta pidettiin.
Miehet painautuivat istumaan. Tuskin yksikään painoi päätänsä kumarruksiin, kuten Aaro oli nähnyt kotipitäjäänsä kirkossa tehtävän.
Monen näköistä oli siinä miestä! Siinä vanhaa, siinä nuorta, siinä keskinkertamaista, ja kaikki samallaisissa rannukkaissa puvuissa. Kuitenkaan ei näkynyt olevan ketään Aaron nuoruista.
Tuossa oli karkeakasvoinen ja parroittunut mies, mies vahva kuin karhu, ja suuri arpi paistoi parran lävitsekin toisesta poskesta. Hän "hymyili" niin halveksivan ivallisesti kirkon penkkiin istuessaan, että Aarosta näyttivät oikein kamaloilta nuo raaistuneet kasvot. Mies kaiketi tahtoi toisille näyttää, ettei hän ole semmoinen kirkkomies, joka taivaasta vähääkään välittäisi.
Pappi alotti saarnan.