Puutarhuri, tunne maasi, sitä viljele, kasvikkaasi sen rinnassa kasvata, kunis versoo se kukkia!
Kotikansani, itsesi tunne, sydänsyistäsi tutki kunne sun täytyvi suunnata tie, joka matkasi määrään vie!
Herrasluontoa.
Olipa puisto pienokainen vierellä herraskartanon ja polku jäykkä, kaavamainen välissä penkkilöitten on.
Puut vahtii tietä rivissänsä
kuin haarniskoidut sotilaat,
ja saksittuina yrmillänsä,
on pensasaidat pullokkaat.
Ja nurmen, joka vehmahasti
yrittää nousta kukkimaan,
puutarhuri sen nokkelasti
koneella niittää oraassaan.
Ja hovin herra mahtavasti
kuin laiva kulkee polkua.
On sillä rouva rinnallansa
kuin aika auma pellolla.
Kas, siinä sitä on sivistystä, on varakkuutta, arvoa! He etsivät nyt virkistystä — nähkääpäs! — luonnon helmasta…
Kansanmielinen.
Henttuni hieno on herraslapsi, vaikkei se siltä näytä, vaikkei se veitikka itseänsä yhtään ylväästi käytä.