Ja torvet ja rummut ne raikuivat
ja kummut ne kaikui vastaan,
sotajoukot kun saapuivat mahtavat
ja kuuluisat kuljennastaan.
Kodin vapaus — vallan tavoitus
veti joukkoja vastatuksin.
Tuliluikut tykkien, kanuunain
ne ammotti suutasuksin.
Vaan aivan alkaissa ammunnan
mies nuorekas joukosta nousi,
ja kun vallille asteli yksin hän,
hänen tukkansa tuulessa sousi.
Kuin kuusi min latvasta usvaa pois
on pyyhkinyt aamun loiste,
niin seisoi harjalla vallin hän,
sinisilmissä päivän toiste.
Ylös nosti hän päivässä päilyvän pään,
jota viillytti vilpas tuuli.
Sotajoukko se ylhäältä soinnahtavan
hymynhenkevän kuiskeen kuuli.
Isänmaatani armasta vastaan te
vihan kaunaa tahdotte kantaa.
Minä lempeni, työni ja henkenikin
isänmaalleni tahdon antaa.
Sen rannalla seison ja ruumiini
yli kulkien saatte sen voittaa.
Minut ampua saatte jos tahdotte,
teit' en tahdo vahingoittaa. —
Pian alkoi paukkua kanuunat.
Sota rauhansankarin kaatoi.
Ja joukkoa maansa puoltajain
vihamiehet mahtavat raatoi.
Heinäkuulla 1899.
Kumpumäen vanhukset.