Hän niinkuin leimaus ukkosen
sitä vastaan lennättäisi!
Hän ennen sen löisi ja murskaisi
kuin tänne se ennättäisi! —
Vaan muistaen aatteensa armaimmat
syvemmälle hän sullousi pintaa.
Kuin kylmällä kouralla koskettain
nyt vihiäsi lämmintä rintaa.
— He eivätkö ihmisveljiä myös
ole juuresta suuremmasta?
Ja ihmistä puhdas ihmisyys
ei kielläkö surmaamasta?
Vaan kallista kansaamme surmaamaan
nuo ihmiset kulkevat tuolla.
Nyt pakko on surmata surmaajat
tai surmaajan nuolesta kuolla.
Siis rikkoa täytyvi ihmisyys,
ei välttää voi eikä estää.
Paremp' onkohan rikkoja olla nyt
vai rikkomus toisen kestää?
Hän ristiin riipovin aatoksin
sitä selvitti tuskissansa.
Välin otsansa syvästi synkistyi,
välin vaaleni vuorostansa.
Vaan vihdoin puhtaana selvisi se kuin päivä mi usvista herää. — Paremp' ihmisen ihmisnä kuolla on kuin ihmissyöjänä elää.
III.
Rajaseudulla palteet pilvytten loi synkkiä varjoja vesiin. Rajaseudulla sankarit vartosivat mikä turmio tulleekin esiin.
Isänmaatansa sinne suojaamaan
oli kulkenut uljas kansa,
ja se välkytti kirkkaita kalpojaan
vihamiehiä vuottaissansa.