1899.
Ihanteen etsijä.
Olen aatetta kauvan kaivannut, joka lauluni lentoon saisi. Olen katsonut kaihoten taivaat, maat, mikä mieltäni innostaisi.
Valon kaihossa kauvan hapuilin,
vaan unhotin pohjolan päivän,
ajatusteni aalloissa uiskellen
koin huuhtoa mieleni häivän.
Minä kaihosin ihmisveljeyteen,
vaan naapuriveljiä vieroin,
ja veljeyskaihoni — kauhulla näin —
oli itserakkaus kieroin.
Isänmaalleni mieleni sitten soin,
se vanhakin vaikk' oli aate.
Sen pohjalle — ihmeeksi maailman —
oli aikeeni laittaa raade.
Isänmaassani astelin tarkastain
mun viljelystarhani juurta,
johon jotakin voisin nostattaa
eriskummaista, loistavan suurta.
Sitä juurta mä missään nähnyt en,
ja kun katselin kaihoisemmin,
olin ankara kurjasta synnystäin —
ja itseän taas minä lemmin.
Kun niin minun mieleni myllertäin
oman toivonsa tarhoja kitki,
kotimaani mä vaarassa silloin näin,
minä näin miten kansani itki.
Kotimaani mä vallassa vaaran näin,
mut kansani murheissaankin
oli jäyhä ja uljas ja maallensa
oli altis se uhrautumaankin.