Itse mä työstäni onneni etsin,
onneni tytölleni kannan,
itseni, tyttöni, Luoja jos sallii,
maalleni uhriksi annan.
Tampereella 1899.
Pohjolan neidet lännessä.
Mereltä neittä seitsemän toi tuuli tullessaan. He puitten varjoon istuivat rannalle länsimaan.
Kajossa illan katsomaan
tulivat viiksisuut,
tulivat suuret ruunupäät
ja pienoisemmat muut.
Suloiset, sorjat neidet on,
vaan kenpä tiesi sen,
ne onko immet Vellamon
vai keijut ilmojen.
Vaan länsi heidän kaukaisen
sukunsa kuulla saa,
kun vetten taakse katsellen
he laulun kaijuttaa.
Se laulu kaihosointuinen
kainosti ilmoittaa:
etäällä pohjolassa on
yks ihanainen maa.
Sen lehdot veessä heijastuu
välillä vuorien,
ja taivas illoin, aamuisin
luo ruskon kultaisen.
On kansa siellä kunnokas
ja jäyhä toimissaan;
se korvesta on kyntänyt
valoisan viljamaan.