Ruskosta hehkuva aurinko nousee
lehtevän lehdon yllä,
kuuma on helle ja heltehessä
lintujen laulua kyllä.
Päivän helteessä yksin istun,
istun ja yöhyttä vuotan,
syysyön viileän, hiljaisen, tumman
tuskani poistavan luotan.
Syysyö saapuu, taivas tummuu,
hämärä jo metsiin heittyy,
notkoista outoja usvia nousee,
usviin tieni mun peittyy.
Syysyön usvissa yksin istun, päivän nousua vuotan, mieleni usvat ja yölliset aatteet päivän poistavan luotan.
1899.
Minä olen sellainen.
Rannalla, rannan nurmikossa lähde on kuohuvainen, kuohuva aina, kiehuva aina — minä olen samallamen.
Lähteen kuohuva, kirkas vesi virtaa luo meren erään, vaan minun mieleni virrata tahtoo nuorten neitojen perään.
1896.
Raitis Rautiainen.