Surujeni lampi se välkehtii kaihojen kaiskun luota. Päivä sen pinnasta pilkoittaa, pohja on tummaa suota.
Joskus mä toivon versovan
sammalekerroksen suosta,
joka leväpeittona salpaisi
virrannan kyynelvuosta.
Surujeni lampi jos peittyiskin unhojen sammalilla, vielä ne kyynelet kiiluisi sammalen uutuvilla.
1899.
Suuren suru keskelläkin.
Mustan pilven paltehessa ruusuruskot hohtaa. Suuren surun keskelläkin lempi rintaa kohtaa.
Länsi on päivän lasketessa verenruskoUinen. Poika on vielä kuollessaankin neidolle uskollinen.
1899.
Luottava vuottaja.
Suvisessa yössä mä yksin istun päivän nousua vuotan, tuskani tuimat ja yölliset aatteet päivän poistavan luotan.