Mökin rähjään laidalla kaupungin kun lääkäri sisään astui, niin vaimon, mi seisoi vastassaan, ilokyynelin katse kastui.
Jokapaikassa pienessä huoneessa
oli siivotonta ja tummaa,
ja vastahan kuumasta ilmasta
tuli turmion löyhkää kummaa.
Mut ryysyjen keskellä vuoteessa
oli enkeli ihanainen!
Mikä kajastus poskilla kalpeilla —
sen loisto ei ollut mainen!
Kera kuoleman kurjana kamppaillen
hän ihanata elämätä loisti!
Hänen silmänsä, hiutamat sairauden,
kevätauringon hehkua toisti!
Pyhän hellänä lääkäri valtimon
elonsylkettä tunnusteli,
sydän tuoksui kukkia nurmikon
ja sointuja helkkyeli.
Se helkähti lintujen lauluja ja välkähti loistoa tähden — mut kuohahti kummaa kuohua tytön äidin ja taaton nähden.
VI.
"Heti ulkoa ilmaa raitista! Auk' akkuna! — Eikö se aukea! Se lyökää seinältä rikki! — Ovi auki! Oi, ilmaa puhdasta! — Ja nähkääs vuodetta! — Lakana tuo puhtonen, muutakin puhdasta tuo äkkiä, vaimo, sä vuoteeseen! — Vai ei ole! — Onhan se kauheaa, noin lapsensa saastahan kuolettaa!"
Hän hehkuen pelmahti yhtäälle ja toisaalle taas. Ei nähnyt hän, ei kuullut hän vaimon itkuja. Ulos syöksyi hän mielensä kuohussa ja samalla myrskyn vauhdilla taas tölmäsi jälleen sisään. Mut silmissä tuli oli hehkuva, kun katsoen immen isään hän päättäen käski:
"Te ottakaa tytön sänkyä toisesta päästä, pään toisen mä tahdon kannattaa, ja vaimo — sä itkusi säästä! Tule jälestä kanssamme kiiruhtain, saat hoitaa tyttöä johdollain!"