Pian kertoi ja kuunteli kummakseen koko kaupunki tarinat uudet. Joka seikkahan asti tarkalleen sai ilmi se salaisuudet!
Oli töllistä laidalta kaupungin soman neitosen lempensä pauloihin näet lääkäri luoksensa vienyt. Oli tainnut se ensiksi sairastaa, mut lääkäri sairaan terveeksi saa — ja terve se kaiketi lie nyt.
Kun neitonen kuontui jalkeilleen, sen kihlasi lääkäri nuori, piti vihkimäjuhlan hiljakseen, häämatkalle sitten suori.
Italian tuulessa voimistuu kai kaunotar, kaiketi tuulettuu myös töllin tuoksukin siitä. Tätä kuullessa — kun vain kuololta voi puoskari vallata kultansa — tytöt terveet häntä ei kiitä.
IX.
Suviaurinko kimmelsi kultainen taas taivaalla korkeimmallaan, yhä hellällä lämmöllä silmäillen sinivesiä ja lehtoja allaan. Helolämmössä taivahan auringon punakirjavat kukkaset nurmikon sulotuoksuja huokuivat. Käki kukkui, liverteli leivonen, ja liitävät lintuset kilpaillen elon onnea lauloivat.
Kesäkartanon kummulla rantaman havumetsikkö hohajava sulki. Sen rauhaan kuohusta toiminnan mies miettivä tyynenä kulki. Se heijasti kaunista hauskuttaan, mut myöskin se hertasta armauttaan, kodin lämpöä tuoksui vastaan. Nuor' äiti jo miestään vastaan käy, käsin tulijan kaulaan kierrältäy, käsin toisin vaalivi lastaan.
"Mitä kuuluu nyt?"
"Hyvin kaikki on", hymyn vienona vaimo vastaa, ja sätehenä suvisen auringon ilo lempeän silmän kastaa. Elo on niin onnekas, riemuinen, olo on niin turvasan suloinen Ja lämpöä sykkivät rinnat, ja ympäri lapsosen laitellaan maan pinnalta pilviin nousemaan tulevaisien toivojen linnat.