Hilja. Oi, en! Olen niin ilonen … kun et vaan koskaan naura kirjevaihdollamme…
Arvo. Minäkö nauraisin! Nauraisinhan samalla itselleni … vaikka kyllä minä arvasin jo ensi kortistasi sinut sinuksi. Eivät kirjeeni muuten olisi olleet sellaisia…
Hilja. Ja sinä saatoit sillä tavalla minua narrata?
Arvo. Enhän narrannut… Mutta nyt on asia jo polttopisteessään. Ennenkuin voin jäädä hetkeksikään taloon, on sinun vastattava. Siis: jaa vai ei?
Hilja (kainosti). Mutta pitihän ensin — persoonallisesti tutustua…
Arvo (hellästi). Hilja rakas! Unhottakaamme jo kaikki tämä hulluttelu … ja vastaa!
Hilja (herkän iloisesti). No — jaa.
Arvo. Siis olet mun! (Syöksyy Hiljaa kohden ja Hilja heittäytyy hänen syliinsä.) Olet siis minun … minun … minun … minun…
Katri (ovesta tullen). Mihinkä ne — —? Aha! (Arvo ja Hilja tempautuvat hämillään erilleen.)
Arvo. Emäntä hyvä…!