Tanu. Niin kirjekö? — Mihin lienen viskannut — ja mitä kummaa sinä sillä tekisit?
Hilja (syrjään). Miksi hän kirjotti isälle eikä minulle. (Ääneen.) Isä kulta, mitä hän kirjottaa…?
Tanu. Hehe … mitä sellainen asiamies tarvitsisi kirjottaa! Sanoi tulevansa tänään … toivoi saavansa hevosen asemalle, jos sieltä on enemmälti matkaa … pitkältä tästä nyt ei ole asemalle, mutta voihan tuolle lähettää hevosen.
Hilja. Eikö hän mitään muuta kirjottanut…?
Tanu. Mitäs hän "muuta" … jätä jo tuo höpsimisesi!
Helmi. Tuleeko teille pianonvirittäjä! Pianohan on niin hyvässä vireessä kuin mikäkin…
Hilja (Helmille). Vaiti herran nimessä! (Kaikille.) Niin juuri, niin hyvässä vireessä kuin mikäkin vanha patarämä, kuin Mustikkalan muorin lehmänkello, kuin vanhan kirkon raakkiurut … niin, juuri niin…
Tanu. Hehe … ompas se kaluksi ehtinyt rotiskoitua! Taitaapa olla koko laitos mokomakin rämävärkki … tuskin on kuukautta kulunut, kun oli "stämmääjä" ja kohta tuli taas uuden rustaajan tarvis. Enhän minä kyllä hänestä ymmärrä, mutta kyllä sen hinta nousee, jos joka kuukausi pitää laittaa…
Hilja. Mutta kun se viritti niin huonosti se edellinen … se ei ole kunnossa … ei ole, ei, ei… (On purskahtamaisillaan itkemään).
Tanu (kummissaan). No, no! Saahan tuota koettaa uutta laittajaa! (Mennessään mumisten.) Mutta taitaa olla vika soittajassakin…