Helmi. Sinua taitaa huvittaa ne virittäjät…
Hilja. No, sinäkin siinä…
Tanu (Katrille, joka tulee ovessa vastaan väenpuolelta). Siinähän sinä tulet! Minun piti tulla juuri kysymään mihin sinä lähetit sen Renki-Villen, kun hänen olisi pitänyt mennä raudikolla asemalle, hakemaan sitä — —
Katri (keskeyttäen). Hyvänen aika, sehän jo meni sinne! Kun näin sinun niin kiintyneen niittokoneesi laittamiseen, ajattelin, että pidän huolen asiasta ja lähetin Villen asemalle.
Tanu. Sepä hyvä, että lähetit! Sittenhän pääsen taasen puuhiini. (Menee ulos; Katri, otettuaan salista jonkun esineen, menee väenpuolelle.)
Hilja (hetkisen vaitiolon jälkeen heittäytyy hämmentyneenä, nyyhkyttäen Helmin povea vasten). Herranen aika sentään!
Helmi (hyväillen hänen tukkaansa). Mikä kumma sinua vaivaa?! (Nostaa hänen päänsä ja katsoo silmiin.) Hilja! — Nyt minä en yhtään ymmärrä sinua. — Onko se pianonvirittäjän tähden? — Siinä jutussa taitaa piillä jotakin…
Hilja (jonka silmät alkavat omituisesti loistaa). Mitähän tästä tulee?!
Helmi. Mistä … pianonvirittäjästäkö?
Hilja (säkenöiden). Voi, Helmi, hilsuseni, — jospa tietäisit…!