— Kuinka se on selitettävissä?
— He ovat "entisiä" punakaartilaisia, vaikka he aivan julkisesti toimivatkin nykyistä nykyisimpinä ja "nykyisen" kaartin asein…
— Tietääkö Luhtanen sen?
— Soitin kyllä hänelle.
— Eikä hän, ei koko "järjestyskaarti", eikä kukaan mene näyttämään huutia mokomalle rosvojoukolle… ei pane tikkua ristiin! puuskahtelin.
— Luhtanen puolestaan ei halua häväistystä, ja kaarti tuskin lähtisikään veljesverta vuodattamaan.
— Ikäänkuin he eivät olisi aivan viatontakin verta vuodattaneet!
— Porvarien verta, Haukka sanoi. — Porvareille kyllä saa tehdä mitä tahansa, sillä hehän eivät pysty edes panemaan vastalausettaan! Mutta toivottavasti minä saan "toverit" jättämään nurmijärveläiset rauhaan.
— Sitäkö varten sitten tuo kirjeesi? kysyin silmäillen kyhäystä pöydällä.
— Sitä niin… toiselta puolen, hän vastasi. — Mutta ei yksistään, sillä sehän olisi petosta! Hyi, sentään! Ei, minä tarkoitan rehellisesti, mitä sanonkin. Ikävöin "toveria" tänne todellakin.