Mut kansa ei kärsiä voi, ei saa elon orjuutta kauvan jatkaa! Sen täytyvi vapaus valloittaa, omin askelin astua matkaa! Työkansa jo voimansa kerätköön joka mies sekä nainen herätköön, pää pystyssä käyköhän valoon! Joka mies sekä nainen yhtyköön ja ympäri lippumme ryhtyköön vapahduksemme taistohon jaloon!
Oi, siskot ja veljyet, katsokaa miten yllämme lippu liehuu! Kuin huomenrusko se punertaa, väri hohtava kuin veri kiehuu! Sen alla on joukkomme perhelies, joka ukkokin niinkuin nuori mies sen ympäri liittohon käyköön! Kukin kohdaltaan, rivit kauttaaltaan, koko tarmolla vaatien vapauttaan, yön usvista selvittäyköön!
Niin vauhdilla taistelun tarmoisan ja voimalla yhteisponnen me saavumme uutehen aikahan ja löydämme rauhan ja onnen. Se aika jo ruskona kimmeltää, se meille jo silmihin himmeltää sinirannalta toivon taivaan. Oi, sillä on kirkas loistokkuus! Sen koitosta hohtavi onni uus jo aikamme taistohon, vaivaan.
Mut kerta kun toivotun päivämme ajan siivetär maahan kantaa, veli veljelle, kansakin kansalle yli vetten kättä kun antaa, ja miekka kun taltaksi taotaan ja keihäs kyntöauraksi maan, ja voima on rauhan työssä — pois kuivuvat silloin kyyneleet, vuostuhanten aikana virranneet väkivallan ja sorron yössä.
ÄÄNILAULU.
Nouskohon jo kaikki kansa oikeutta laatimaan, toimellansa, voimallansa vapautta vaatimaan! Yhteistunto, yhteiskunto, veljeshenki verraton, yksi mies ja yksi ääni — siinä Suomen suoja on.
Yhteistyöllä kansa vaati korven kuuset väistymään, kansa pellot, niityt laati metsämaahan synkeään. Ken nyt, kurja, kukkarolla kahlehtia kansan vois? Yksi mies ja yksi ääni — patterit ja teljet pois!
Yhteisvoimin toimi kansa valistusta valvattain, yhteisäänin laulujansa lauloi kautta maailmain, yhteismielin synnyimaata kaikki käymme puoltamaan — yksi mies ja yksi ääni yhteisesti vaaditaan.
Vaimo, lieden lämmön luoja, nuoren kansan kasvattaa; vaimo, siveyden suoja, sulostuttaa maailmaa; heikon hellä hoiva, nainen, hänkö ääntä ilman jää? Mies ja nainen yhdellainen — siinä taiston määränpää.