— Ei. Niin, ettei ole muuta keinoa, virkkoi leveäpää rovasti päättävästi.
Lyder kestin lähdettyä tuli Henricus rovasti ajatelleeksi, että hän oli tavallaan mennyt pappissanallaan takaukseen suosikistaan, ja se häntä näin jälkeenpäin alkoi hieman arveluttaa.
… Hänhän oikeastaan tiesi niin vähän koko miehestä, eikä se vähäkään ollut erittäin suosittelevaa. Juttu voi, jos se päättyisi jollakin tavoin hullusti, alentaa piispan silmissä hänen arvoaan, olla haitaksi hänen pappisuralleen… kenties laimentaisi virkaveljien kannatusta piispanvaalissakin. Ukon visapäälle kenties tuli sanotuksi liikoja… mutta eihän se tulle muiden tietoon! Oli kuitenkin hyvä saada selvyyttä itse asiaan.
Hänen mieleensä muistui rääveliläinen Herman Hamer, ja hän lähetti nuorta saksaa noutamaan.
Herman saksa tiesi yhtä ja toista, tiesipä vähän aina isoisästä alkaen. Hän oli ollut kilpiseppä ja suuri noita ja puoskari, usein yökaudet temppuillut pajassaan. Kaamein mielin oli Herman kuullut lapsena tarinoita hänestä, ja mikä virolainen tai lättiläinen hän kuului olleen kansallisuudeltaanko.
Johannes Clippiatorin oli Herman nähnytkin poikasena ollessaan. Saksalaistunut nuori mies oli omin päin opetellut puukuvia ja koristeita vuolemaan. Mutta huonoiksi niitä moitittiin, ja naituaan oli hän suuressa köyhyydessä. Lopulta oli lähtenyt lipettiin, mitä lie pillojaan paennut, ja vaimonsa oli jättänyt kerjäämään pikku poikansa keralla. Muutamien vuosien kuluttua oli muuan Räävelin porvari yhyttänyt miehen Lyypekissä. Siitä tiedon saatuaan lähti vaimo jälkeen… eikä Herman saksa tiennyt sen enempää.
Hämäriksi jäivät Henricus herralle perheen myöhemmät vaiheet. Lyypekkiläisiä kestejäkin saattoi tulla vasta keväällä, ja kotisaksat olivat enimmäkseen Räävelistä ja Danzigista kotoisin. Vihdoin muisti hän perheen, joka taisi olla Lyypekistä, ja hän oli perheen rippi-isäkin. Hän lähti sinne ja kysäisi ohimennen Clippiatoreista.
Kyllä Lyypekissä oli ollut senniminen kuvanvuolija, ja oli hänellä muutamia oppilaita ja sällejäkin työssä. Pojan oli saksa myös nähnyt mieheksi varttumaisillaan, ja oli poika jo silloin liikuskellut pyhimyskuvien kaupoilla. Saksa oli muuttanut tänne jo kymmenisen vuotta sitten eikä tiennyt perheestä enemmän hyvää kuin pahaakaan.
Henricus herra rauhoittui. Nähtävästi olivat nuhteetonta väkeä, koskei heistä tietty sen erikoisempaa.