— Kiinni hänet, ottakaa kiinni sakramentin häväisijä!
Henricus herra kuuli sen ja loi suntioon avuttoman kiukun katseen.
— Kiinni… mur… haaja! ähkyi hän.
Mutta sitä tuskin kuuli dominus Henzsuskaan.
Sillä hääväki oli noussut ykskaks jalkeille, ja hälisten alkoivat kaikki juosta Helye Kuterin talolle, missä kestin tiedettiin majaa pitäneen.
Ja kun nuori Arno Leinäpää palasi luostarista vanhan isä Andreaan keralla, näkivät he hääväen pitävän pikku rähäkkää Kuterin talon edustalla, vaatien sieltä kestiä käsiinsä.
Vanha isä Andreas tuskin loi katsettakaan hälisevään väkijoukkoon. Hän oli kiintynyt miettimään ihmeellistä elämänongelmaa. Hän oli kuullut noutajalta, että haavoittunut oli Henricus rovasti, sama mies, joka kolmattakymmentä vuotta sitten oli julistanut seurakuntansa kirkonkiroihin ja rettelöiden ja räiskäen kieltänyt lakon aikana hänetkin harjoittamasta sielunhoitoa alueellaan. Ihmeellisesti kaitselmus kutsui nyt juuri hänet Sääksmäen entisen kirkkoherran henkeä pelastamaan. Ja hän tunsi melkein vahingoniloa rientäessään apuun.
Ehdittyään Konradus mestarin tupaan tutki hän haavan. Se ei ollut vaarallinen, sillä veitsi oli viiltänyt vain kylkiluiden päällitse. Ja kun isä Andreas oli huolellisesti sitonut haavan, ei enää ollut vaaraa verenvuodostakaan.
Henricus herra olisi saattanut kävelläkin, mutta varovaisuuden vuoksi kannettiin hänet asuntoonsa piispantalon ylikertaan. —
Samana iltana astuivat oikeudenpalvelijat Konradus mestarin tupaan.
He olivat tulleet sen asukkaita häätämään.