Hinttu, torpan tytär, korjasi ruuanjätteet tuvan oven takana olevaan ruokamöksään, tarttui sitten virkkauskoukkuun ja näpläsi peukaloa kintaaseen, jota hän veli-Malkkiaan varten valmisti. Malkki, joka kahdeksantoista vuotta sitten oli ristitty Malakiakseksi, meni hänen luokseen peräikkunan alle istumaan ja katseli mielihyvin siskonsa näppäröitä sormiliikkeitä ja kirkkaita silmiä. Ja sisko heitti häneen niin ystävällisen silmäyksen, jotta oikein mieltä hiipoi.
Pilvinen talvipäivä alkoi hämärtyä, ja läheinen kuusikko kuumotti ikkunaan niin tumman surulliselta, niin surullisen kaamealta Valkosen hangen yllä. Se kuusikko kiersi aivan aitaa myöten puolet mökin pienistä pelloista, jotka korven kainaloon painautuneina muodostivat siihen kaarevan loven. Itäpuolella liittyi kuusikon reunaan solakkavartinen riukukoivikko, jonka juurella matala näreikkö oli kasvanut ainoastaan leveydelleen. Ja leveäin lehvien latvat painoi hanki peittoonsa, siten muodostaen pyöreitä, valkoisia lappalaiskotia.
Ikkunan edessä istuessaan kuulivat sisarukset ulkoa äkillistä hohinaa ja kohinaa.
— Töyriä! huudahti Malkki, joka ensiksi oli ehtinyt tarkkaamaan. Hän huudahti niin hiljaa, etteivät töyret kuulisi, mutta huudahdus oli kumminkin niin kärjistynyt, että se herätti nukkuvat sängystä. Koko torpan väki riensi korvenpuolisesta ikkunasta kurkistelemaan.
Isohkoina mustina pilkkuina näkyi harmahtavaa taivasta vasten aika parvi töyriä läheisten korpikoivujen oksilla. Ja toisia lentää havitti parhaallaan mökin ylitse kylästä päin. Ne oli nähtävästi jostakin säikäytetty liikkeelle ja nyt etsivät rauhallisempia olinsijoja täältä sisäsalolta. Kaikki ne kertyivät läheisten korpikoivujen latvoihin, kuvasteleivat siinä kuusikon latvojen ylitse mökin asukkaille, nokkivat urpuja ja kuikistelivat kaulaansa kuin yösijaa etsien.
Ja miten tavattoman paljo niitä vielä oli! Ikkunasta kurkistelevan mökinväen tyyneys katosi ja heidän päiväjärjestyksensä meni mullin mallin. Miesväellä oli vielä ollut aikomus mennä metsätöihin ennen täyden pimeän tuloa ja naisväen olisi täytynyt lehmä ja lammas illastaa. Mutta nyt ei hennottukaan ulos liikahtaa, hartain silmin tähdättiin vain ikkunasta suurta töyriparvea, kaikinmokomin varoen vierasten häiritsemistä.
Malkki jäi ikkunan luo vartioimaan, mihin töyret puista laskeutuisivat. Taneli tarkasteli päreorret ja kun siellä ei ollut riittävästi päreitä, alkoi hän ovensuusoppeen sulamaan tuoduista pärehaloista kiskoa lisää kiireimmän kaupalla. Kiskomansa päreet työnsi hän heti kuumaan uuniin kuivamaan.
Malkki yhä tarkasti vartioi ja Hinttukin nosti vähänväliä silmänsä virkkauksesta katsoakseen töyriparvea, joka rauhallisena yhä urpuja nokiskeli. Siskollisen katseensa hän muisti tähdätä Malkkiinkin ja sanoa, ettei Malkki ole ollenkaan hyvä, jollei töyrirahoilla tuo hänelle pukukankaan pumpuliloimia. Malkki varotti lyhyimmittäin Hinttua olemasta samallainen kuin entinen poika, joka metsällä jäniksen nähtyään unohtui niin kuvittelemaan mitä tekisi jäniksen nahkalla, että unhottikin ampumisen ja jänis nauraen juosta puputti tiehensä.
Talvi-ilta hämärtyi hämärtymistään.
Malkki yhä vartioi.