SÉRÉNADE EXOTIOUE
Kuin alta aaltojen, korallikalliosta meriheinä kuultaa kostea, pehmoinen, niin välkkyvät hiuksesi hartioitasi vasten. Imi kultahohdetta himmeää auringosta väri helteenhehkuva, kiiltävä, tumma sen ja suolaista tuoksua hyökyjen voimakasten.
Sun silmäs on suljettu järvi korallisaaren, jota valtameren pauhina rannaton ylt'ympäri painaa kuoleman syleilyllä. Mut keskellä hauraan, valkean kalliokaaren vesi vihreä päilyy ja kuvaimessa on hymy polttava taivaan, pilvet palmujen yllä.
Sun poskipääs niin lämpimän ruskeina hohtaa, kuin kaksi hietakinosta pehmeää meren mittaamattoman rannalla aukealla. Jalan jälkeä ainuttakaan siellä ei kohtaa, vain ulapan tuuli ylläsi hengittää ja koskettaa sua lauhalla suudelmalla.
PURJEHTIJAT
Auringon himmeä kehrä aaltoihin heijastui — halkoen keltaista usvaa purjeeni ääneti ui. Harmaanvihreinä, vaahdoten lyö hyrskyt kalliorantaa, keinuen, verkkaan ne purteni mun valkamas äärehen kantaa.
Korkeat marmoriportaat ylhäältä linnasta tuo murattipengertä pitkin laakean laiturin luo. Valkoisen hunnun jo hulmuvan nään, tukkasi kultaisna hohtaa, helmas on tummia ruusuja täys, jalka kuin tanssihin johtaa.
Orvokintuoksuiset kasvos hienot, kalpeat on — ulappa purttamme vartoo paahteinen, tuntematon. Käännänkö keulan ma aavoja päin, tuulta jo purjeemme halaa! Katso, kuin liekkejä lainehet juo, punainen aurinko palaa!