Sinä teit minut köyhän armaakses, minut saatoit nuoruudenuntesi linnaan missä ensimmäiset haavehes hämyn verhossa tuoksuvat tuorehinnaan. Suru tumman, tiheän köynnöksen yli kaipuun punaisten ruusujen kutoo, kukat hiljaiset sydämes hellyyden yli linnan muurien valkeina putoo.
Päin kirkasta päivää ma onnemme vien, yön himmeä huuru jo haihtuu ja raukee, maa kasteessa kiiltää ja vartehen tien lumivalkeat mättäät vuokkoja aukee! Kevätraikkahan kimpun kuin mieleni mun viel' lähteä tahtoisin luoksesi tuomaan, ah, vuokoilla peittäisin vuoteesi sun sinut siunaten lempeän Jumalan huomaan.
TANSSIAISUNELMA
Taas viulut kutsuen karkelohon yötummaa tahtia toistaa. Sävel valssin niin outo ja hehkuva on kuin etelän henkäys tuntematon, ja lamput riutuen loistaa.
Minut voimaton huumaus valloittaa,
en kättä voi tanssihin antaa —!
Yön mustille siiville sieluni saa.
Pois kauas vuorten ja metsien taa
mua keinuvat aallot kantaa.
Jo äänet ja askelet ympäri mun unen laulavan helmahan hukkuu! Yli karkelon kuuntelen ääntäsi sun. Yli yön, yli maailman unhotetun minun sieluni luoksesi nukkuu.
JUHANNUSLAULU
Ma halki armaani kaupungin kuljen,
ja onnesta paisuen rintani lyö
Sun eilisen kuvas ma poveeni suljen —
sen salaa on sieluuni polttanut yö.
Sadepurjeet kosteat taivaalla liitää,
ja puistojen nurmet kastetta juo,
tuoll' alla siltakaarien kiitää
vaahdonkeltainen kosken vuo.
Tänä aamuna äänes niin kaukana helää,
ja kaipaus kantaa kuin vuosien taa,
mun sieluni ensi aamua elää
ja etsii sun sieluas kuuntelevaa!
Olo täällä on, armas, niin lämmin ja hyvä,
älä anna mun lähteä luotasi pois —
povi riemua kuohuu, kuin korkea, syvä
suihkulähde mun sieluni ois!
Jo tuuli pilviä pakoon ajaa,
maa välkkyy loisteessa auringon,
ja ympäri pienoista puistomajaa
läpikuultavan vihreä siimes on.
Utuhattara pehmeä tuollako hohtaa —?
se taivaalta valahtanut lie!
Hatun, hameen valkean katseeni kohtaa.
Kultaisna hehkuu puiston tie.