ILTASIUNAUS
Yö verhoo sinisin harsoin kevättalven taivaan ja lumisen maan. Yks ainoa suuri tähti luo kultaloistettaan.
Jo rukoukseen suljin
ma rakastettuni kaukaisen
niin sanomattoman hiljaa
ja hellästi hyväillen.
Kuin lapsi äitinsä helmaan nuku, syömeni, uutena Jumalaas! Ken saattoi itsensä antaa, se Hänet löysi taas.
KEVÄTTALVI
Mua kimaltavan vuoren kukkulalle tie halki maaliskuisen metsän toi, miss' aamu hankeen oksaholvin alle niin syvän siintäväisen varjon loi. Kuin merivesi vehryt, suolainen maan sammalpälvet siellä täällä loisti, ja kirkas linnunlaulu helmeillen se läheltä ja kaukaa metsän riemun toisti.
Mun kasvojani raikas tuuli kohtaa! Ja tuolta, missä puoleks peittyen taa tuoreen havumetsän talo hohtaa, nyt kiirii kukonlaulu myöhäinen. Ja kaupungissa, jota aaltoillen kuin huntu verhoo kellahtava sauhu, jo kasvaa häly, kohu kuumeinen, ja tasangolla paisuu aamun raikas pauhu.
Ah tuolla, missä usvan siniharmaan taa häipyy metsänharja kaukaisin, myös katsoo silmät samettiset armaan nyt aamun kimaltaviin ilmoihin! Ah sinfonia suuri, sininen! Pois yli vuorten, taakse taivaanrantain sa hänen korvahansa humisten soi sydämeni onnen, kaipuun äänet kantain!
HELLUNTAILAULU
Nuku armahin, aamussa helluntain, jo vaahterapuistossa peipot laulaa. Kun heräät, poiss' olen, matkallain, vedet kaukana vihreitä vaaroja kaulaa. Nuku, armahin, aamussa helluntain elon huumaava autuus unessa nähden! Olen kulkeva siunaus huulillain sun suuren ja ihanan hellyytes tähden.